Katri Suistio – Energiatekniikka


Kuka?

Nimi: Katri Suistio

Fuksi: 2016 

Valmistunut: Kandi kesällä 2019, DI kesällä 2020.

Pääaine: Kandi: Energia- ja ympäristötekniikka. Kandin sivuainekokonaisuuden suoritin vaihdossa, jossa luin tuotantotalouden kursseja 25 op edestä. Maisteri: Sustainable Energy Conversion Processes. Maisteriopinnoissa en suorittanut sivuainetta, mutta vapaasti valittaviin opintoihin valitsin kaikki Aallon tarjoamat kiertotalouteen liittyvät kurssit.

Harrastukset: Nautin valokuvaamisesta, kodin sisustamisesta, hyvästä ruoasta, matkustamisesta ja illanvietoista ystävien kanssa.

 


 

Katrin kokemuksia ja vinkkejä opintoihin liittyen 

 

Miten päädyit Aaltoon ja valitsemaasi pääaineeseen?

Lukion jälkeen en oikein tienny, mitä haluaisin opiskella. Luin kaksi vuotta fysiikkaa Turun yliopistossa, mutta huomasin, etten ollut aidosti kiinnostunut opinnoistani. Lisäksi halusin tutkinnon, jolla pystyisi hakemaan monenlaisiin tehtäviin työelämässä. Olen aina ollut kiinnostunut ympäristöstä ja uusiutuvista energiantuotantomuodoista ja halusin olla osa muuttuvaa energia-alaa, sillä näin siinä oman tulevaisuuteni. Tämän vuoksi lopulta päädyin hakemaan Aaltoon opiskelemaan energia- ja ympäristötekniikkaa.

Koska olin lukenut kaksi vuotta fysiikkaa ja matematiikka, minulla oli jo hyvät perusteet ennen siirtymistä Aaltoon. Tämän vuoksi pystyin suorittamaan kandivaiheen peruskursseja hieman nopeammalla tahdilla, kun uuden tiedon omaksuminen ei enää vienyt niin paljoa aikaa. Lisäksi sain myös hyväksi luettua kursseja kanditutkintooni. Tämä edesauttoi sitä, että valmistuin diplomi-insinööriksi neljässä vuodessa. Lisäksi Kelan asettama takaraja opintolainan hyvitykselle kannusti minua suorittamaan kurssit nopeammin.

 

Miten suhtauduit opintojen arvosanoihin?

Se on enemmän ollut minun luonteestani kiinni, että olen aina halunnut opinnot suorittaa mahdollisimman hyvin arvosanoin. En koe, että kiitettävät arvosanat ovat kuitenkaan vaikuttaneet merkittävästi työnhaussa. Lähinnä ne ovat auttaneet saamaan muutaman kannustusstipendin. Jos kuitenkin aikoo tähdätä tohtoritutkintoon maisteriopintojen jälkeen, hyvät arvosanat maisteritutkinnossa eivät ole pahitteeksi, kun kilpailee jatko-tutkintopaikoista ja apurahoista. Koin myös maisteriopinnot paljon mielekkäämpinä kuin kandivaiheen opinnot, jolloin panostukseni kursseihin oli myös eri tasolla. 

 

Mitkä olivat mielestäsi parhaat kurssit opintojen aikana?

Kurssit, jotka inspiroivat minua eniten, liittyivät vaihtoehtoisiin polttoaineisiin, päästöihin ja kiertotalouteen. Nykyisen työtehtäväni kannalta, hyödyllisimmät kurssit liittyivät kuitenkin termodynamiikkaan, lämmönsiirtoon, virtausmekaniikkaan, palamisreaktioihin, voimalaitosten toimintaan sekä optimointiin. Pidin kursseja hyvin haastavina ja työläinä silloin, mutta opin hyödyntämään kurssin taitoja ja oivaltamaan asioita vasta työelämässä. 

Suunnittelen työssäni lämmöntalteenottojärjestelmiä, joiden keskiössä on kattila, jolla otettaan voimalaitosten tai prosessiteollisuuden savukaasuvirroista hukkalämpö talteen. Koodauksesta on ollut myös hyötyä, mitä tulee koodauksen loogiseen ajatteluun. Työssäni olen kuitenkin joutunut täysin omaksumaan uuden koodauskielen (VBA), sillä kaikki käyttämämme suunnittelutyökalut ovat Excel-pohjaisia, eivätkä perustu esim. Pythoniin, jota kursseilla opetettiin. Kaikki kurssit myös opettivat tiedonhakua, joka on ainakin itselläni työnkuvan kannalta tärkeä taito.

LVK:n ulkoexcu oli yksi parhaista opiskelijamuistoista. Saatiin kokea neljä eri kaupunkia. Karaokeillat ovat legendaa. Lue lisää meidän ulkoexcusta täältä.

Mikä on paras kokemuksesi tai hauskin muisto opintoihin liittyen?

Paras kokemus itse opintoihin liittyen oli syyslukukauden kestävä projektikurssi. Teimme ryhmätyön Nesteen toimeksiantona ja mietimme keinoja tuottaa uusiutuvaa bensiiniä. Kirjallisuuskatsauksen lisäksi teimme labrakokeita. Tilasimme mm. erilaisia nestemäisiä raaka-aineita ja teimme niistä polttoaineseoksia, joita testasimme polttomoottorissa. Mittasimme mm. päästöjä sekä kuinka tehokkaasti moottori pystyi hyödyntämään polttoaineen.

Mitä tulee opiskelutapahtumiin, niin parhaimmat muistot liittyvät tietenkin vappuun, Smökkiin sekä rantsun jatkoihin. Vuosijuhlat, erityisesti Lämpövoimakerhon järjestämät, ovat olleet myös mieleenpainuvia tapahtumia. Tietenkin kahden viikon ulkoexcursio Kiinaan oli myös yksi ehdoton suosikki. Sitä matkaa en unohda ikinä!

 

Mikä on oma kokemuksesi kesätöistä ja onko sinulla jotain vinkkejä liittyen kesätyönhakuun?

Ehkä oma vinkkini on se, että jos pk-seudulta on vaikea saada oman alan töitä ja haluaa saada sellaisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kannattaa myös miettiä, voisiko jonkun kesän viettää eri kaupungissa, jos sitä kautta aukeaisi oman alan homma. Esimerkiksi itse sain heti fuksivuoden jälkeen kesällä 2017 oman alan työpaikan kotikaupungistani Raumalta.

Nykyisin esim. Turku ja Rauma houkuttelevat osaajia mm. tarjoamalla tekniikan alan opiskelijoille ilmaisen asunnon kesäksi, jos he saavat alueelta kesätyöpaikan. Oman alan työpaikasta ei kannata kuitenkaan ottaa liikaa paineita. Yleensä mahdollisuudet paranevat huomattavasti, kun on kandin saanut tehtyä. Itselläni oman alan kesätyökokemus on tukenut juurikin enemmän maisterivaiheen opintoja.

Itse olen saanut todella monipuolisesti kokemuksia erilaisista tehtävistä, vaikkakin olen vuodesta 2017 lähtien ollut saman yrityksen listoilla. Kesätöiden avulla olen oppinut lukemaan prosessikaavioita, tuntemaan teollisuuden prosessien termistöä, koodamaan VBA:lla (ja muutenkin käyttämään Exceliä tehokkaammin laskennassa), mitoittamaan kattilan lämpöpintoja laskemalla mm. energia- ja massataseita, lämmönsiirtokertoimia ja painehäviöitä, laatinut ohjeet kattilan höyryntuotannon laskemiseksi mittausdatan perusteella ja kehittänyt uuden myyntityökalun arvioimaan lämmöntalteenottosysteemin takaisinmaksuaikoja.

 

Teitkö jotain aktiivihommia tai osa-aikatöitä opintojen aikana?

En tehnyt osa-aikatöitä opintojen ohella.  Työskentelin vain ja ainoastaan kesäisin. Lukuvuoden pyhitin opintoihin, opiskelijaelämälle ja matkusteluun.

Heti fuksivuonna olin mukana vuosikurssini kurssineuvostossa. Sitä kautta tutustui heti paremmin omiin vuosikurssilaisiin, mistä olin tosi iloinen, koska en tuntenut ketään entuudestaan. Kurssineuvostossa järjestimme mm. muutaman opiskelijatapahtuman, huolehdimme vuosikurssin matriikkelin painatuksesta sekä autoimme toteuttamaan IK:n silliksiä. 

Hain myös Lämpövoimakerhon (LVK) hallitukseen vuonna 2017. Toimin emäntänä eli huolehdin ruoka/juomatarjoiluista kerhon järjestämissä tapahtumissa. Lisäksi toimin matkanjohtajana, kun LVK suuntasi Kiinaan ulkomaanexcursiolle elo-syyskuun vaihteessa vuonna 2019.

Olen niin iloinen siitä, että päädyin mukaan erityisesti LVK:n toimintaan. Tuntuu, että ilman LVK:ta olisin jäänyt paljosta paitsi. Sitä kautta olen kokenut niin monia ihania hetkiä ja tutustunut niin moneen hauskaan ihmiseen. LVK:n toiminnassa mukana oleminen varmisti sen, että opiskelijaelämä ei ollut tylsää ja antoi mukavaa vastapainoa kouluhommille.

Mitä sitten olen oppinut aktiivihommista: sosiaalisia taitoja, oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta, ajanhallintaa ja organisointitaitoja.

Excuja, energiateekkaripäivät, saunailtoja, wappubooli, kesäpäivät, kotimaan pitkä, teemapäivä, vuosijuhlat.. Aika mahtavia tapahtumia saatiin yhdessä LVK:n hallituslaisina järkätä!

 

Suorititko vaihto-opintoja tai keräsitkö muuten kansainvälistä kokemusta? 

Itse vietin kevätlukukauden 2018 Meksikossa Monterreyn kaupungissa ITESM-yliopistossa. Tein kandin syksyllä 2017, jonka jälkeen lähdin vaihtoon ja suoritin siellä kandin sivuaineen, joka minulle tarkoitti 25 op edestä tuotantotalouden opintoja. Syy siihen, miksi valmistuin kandiksi vasta keväällä 2019, oli se, että koska olin vaihdossa kevätlukukaudella, en pystynyt suorittamaan yhtä pakollista kurssia. Jouduin sen sitten käymään kevätlukukaudella 2019. Suoritin kuitenkin lukuvuoden 2018-2019 muuten maisterivaiheen opintoja, vaikka minua ei ollut virallisesti hyväksytty maisteriohjelmaan.

Monterrey oli vuoristokaupunki ja kaikkialle minne menit näit vuoria. Retkeily vuorilla oli monen meksikolaisen harrastus, myös minun. Kampuksellakin oli ihan viettää aikaa ja opiskella vuoristomaisemien ympäröimänä!

Kannustan kaikkia sydämeni pohjalta lähtemään vaihtoon opintojen aikana. Suosittelen myös harkitsemaan vaihtoa kandin aikana. Maisterivaiheessa on kuitenkin yleensä paljon enemmän niitä mielenkiintoisempia kursseja, joita haluaa Aallossa suorittaa. Meksiko valikoitui lähinnä sen perusteella, että halusin oppia espanjaa. Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia Meksikon suhteen ja siksi se yllättikin minut! Maana Meksiko on niin monipuolinen ja UPEA: löytyy vuoristoja, viidakkoa, aavikkoa, hiekkarantoja, cenoteja, vesiputouksia, kanjoneita, kristallinkirkasta vettä, metropoleja, sympaattisia kyliä, eurooppalaisvaikutteisia kaupunkeja ja paljon kaikkea muuta! Matkustin ainoastaan Meksikon sisällä, mutta tuntuu siltä, että olisin vieraillut monissa eri maissa. Yhden meksikolaisen musiikkifestarikokemuksenkin sain kokea. Vaihdossa parasta on matkustelu ja uudet ystävät! Sitä kautta saa myös uutta perspektiiviä elämään, vaikka kliseiseltä se kuulostaakin. Jos haluta tietää enemmän vaihtokokemuksestani, suosittelen etsimään vaihtoraporttini Intosta. 

 

Yksi ensimmäisistä vaihtareille järjestettävistä tapahtumista oli allasbileet. Se oli ennätyksellisen kylmä talvi Monterreyssa, vain muutama aste lämmintä. Harva uskaltautui uimaan, mutta onneksi tequiladrinkit ja tanssiminen lämmittivät!

Mikä on oma kokemuksesi diplomityön teosta? 

Diplomityöni aihe oli “Analyysi lämmöntalteenottokattiloiden likaantumisesta sementtitehtailla”. Tein sen toimeksiantona yritykselle, jossa olin edelliset kesät viettänyt harjoittelijana. Diplomityön tekmiseen kului minulta noin puoli vuotta. Sain tammi-toukokuun keskittyä ainoastaan diplomityön tekoon, minkä koin tärkeäksi. Aloin tekemään kesäkuussa täyspäiväisesti muita työhommia ja käytin vapaa-aikaani diplomityön viimeistelyyn.

Vinkit diplomityön tekoon:

  • Rajaa aiheesi hyvin, muuten homma lähtee käsistä ja aikataulu ei pidä
  • Mieti tutkimuskysymyksesi tarkkaan ja varmista, että työsi lopputulos vastaa myös niihin. Tutkimuskysymyksesi voit myös muotoilla uudestaan, kun kokonaiskuva on parempi.
  • Kirjoitusprosessi ottaa oman aikansa ja tekstiä ei synny kuin kirjoittamalla. Ei tarvitse tuottaa valmista tekstiä heti.
  • Älä stressaa, jos kokonaiskuvan hahmottaminen vie aikaa. Itselläni ainakin meni siihen melkein koko kevät, että aloin yhdistelemään eri asioita toisiinsa ja sain muodostettua sellaisen punaisen langan, joka johdatteli diplomityön kappaleesta toiseen. Kokonaiskuvan hamottaminen vaatii kuitenkin sen, että kirjoitat asioita ylös ja tuotat tekstiä.
  • Valmistaudu siihen, että diplomityö voi olla suht yksinäistä puuhaa ja aina kaikki ei mene odotusten mukaan. Vertaistuki muilta opiskelijoilta helpottaa.
  • Grammarly-oikeinkirjoituksen tarkistus ohjelma oli tosi kätevä ainakin itselleni viimesitely vaiheessa.
  • Kysele vanhemmilta opiskelijoilta kokemuksia eri ohjaajista. Varmista ohjaajaltasi, että hänellä on varmasti aikaa ohjata ja kommentoida työtäsi.
  • Jos koet, että jokin tieteellinen artikkeli on tärkeä omassa dipassa ja jokin asia artikkelissa jää mietityttämään, ota rohkeasti yhteyttä artikkelin tekijään. Itse tein näin ja sain niin hyviä neuvoja työhöni.
  • Jos valmistusprosessi tuntuu epäselkeältä ja olet epävarma, oletko lähettänyt kaikki vaaditut dokumentit, suosittelen ottamaan yhteyttä pääaineesi opinto-ohjaajaan. Hän neuvoo sinua kyllä mielellään. Itse sain ainakin apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Itse myös palautin diplomityöni väärässä PDF/A-muodossa, mutta ei siihen valmistuminen kaatunut 😀

 

Skumppabussi Ullikselle kruunasi vapun! Jokainen kiltalainen bussissa sai myös oman skumppapullon – ei voi muuta kuin hymyillä!

Mitä valmistuneen elämään kuuluu diplomityön palautuksen jälkeen? Mitä asioita suosittelet ottamaan huomioon työpaikkaa hakiessa?

Minulla on ollut todella luonteva jatkumo kesätöiden, diplomityön ja ensimmäisen työpaikan välillä. Työskentelin kolme kesää samassa yrityksessä. Tein sinne myös diplomityön, jonka jälkeen minulle tarjottiin vakituista työpaikkaa. 

Palkkaneuvotteluissa kannattaa ottaa huomioon, kuuluuko sinulle peruspalkan lisäksi millaisia etuja: lounas-, urheilu-, puhelinetu, kuinka kattava vakuutus työntekijälle kuuluu sekä onko mahdollistuutta esim. vuosibonuksiin. Nämä kaikki kannattaa ottaa huomioon, jos perustelee tietyn suuruista palkkaa TEK:n palkkasuosituksella.

Lisäksi kun solmii työsopimusta juuri valmistuneena, kannattaa neuvotella myös mahdollisista lomista. Itse sain neuvoteltua muutaman viikon palkallista lomaa kesä- sekä talvilomakaudelle, vaikka niin montaa lomapäivää minulle ei ollut vielä kertynytkään. Loma ainakin itselleni tuli tarpeeseen.

Vastavalmistuneena olen ottanut kaiken ilon irti siitä vapaa-ajan määrästä, mitä minulla nyt on. Luxusta, että viikonloput voi kokonaisuudessaan käyttää ihan vain rentoutumiseen tai mihin ikinä haluaakaan. Opiskeluaikoina tottui siihen, että viikonloppuisin piti aina tehdä jonkin verran kouluhommia. Ja tottakai kyllä se vastavalmistuneen palkka KELA:n tuet voittaa 😉

 

Millaisissa työtehtävissä olet toiminut valmistumisesi jälkeen?

Valmistuin kesällä 2020, joten en ole ehtinyt kokea vielä mitenkään merkittävää urakehitystä. Tällä hetkellä työskentelen Alfa Laval Aalborgilla ja tuen myyntipääliköitä mitoittamalla lämmöntalteenottojärjestelmiä (LTO), valmistelemalla tarjouskirjeitä ja tekemällä alustavia budjetteja. Lisäksi kehitän jatkuvasti myyntityökaluja sekä tehtäviini kuuluu myös arvioida, kuinka paljon asiakas säästää CO2-päästöjä, kun prosessin energiatehokkuus paranee LTO-järjestelmän myötä. Tulevaisuudessa minun tehtävänäni olisi kehittää yritykselle hiilijalanjälkilaskentaa.

 

Mahdolliset loppusanat tai vapaat terveiset lukijalle 🙂

Ennen kaikkea nauti ja ota kaikki ilo irti opiskeluajasta! Se oli ainakin tähän asti elämäni parasta aikaa.

 

Jäikö Katrille kysyttävää opinnoista tai työelämästä? Katrin tavoittaa viestillä +358400269923 Whatsappissa ja Telegrammissa.

 

 

Haluaisitko kuulla lisää vaihtokokemuksia?

View Results

Loading ... Loading ...

 

Kiinnostaisiko sinua kuulla jotain tiettyjä kokemuksia killan alumneilta? Alumniblogin kysymyksiin tai muuhun sisältöön liittyvät kommentit tai toiveet voi lähettää tänne.