Ulkoexcursion Blogi 6: Torstai 27.9.

Blogikirjoitus 6: Pariisin metro ja Suomen suurlähetystö

Pariisi, 27.9.

Ulkoexcursion ensimmäinen ja viimeinen kokonainen päivä Pariisissa alkoi vierailulla CNIT-La-Defense:n metrotyömaalle. Työmaa on osa suurempaa EOLE -projektia, jossa Pariisin metro- ja junaverkkoa laajennetaan. Projektissa junaverkon E-linjaa pidennetään 55km, joista 8km on tunnelissa. Koko projekti aloitettiin vuonna 2013, ja sen on suunniteltu valmistuvan vuonna 2024 – juuri ajoissa Pariisin Olympialaisia varten.

Yksi EOLE-projektin keskeisistä osista on uuden juna-aseman rakentaminen La Defensessä sijaitsevan CNIT-ostoskeskuksen alle. Tämä projektin osa on aloitettu 2016, ja arvioidut kustannukset ovat 600 miljoonaa euroa. Projektin kaksi ensimmäistä vuotta kuluivat yllä olevien rakennusten perustusten tukemiseen massiivisilla betoni- ja teräsrakennelmilla, jotka tuettiin 10 metriä korkeiden terästankojen avulla. Tämän jälkeen alkuperäiset perustuspalkit poistettiin. Korvattavia palkkeja on koko aseman alueella yhteensä 180.

Kun perustukset oli poistettu, aloitettiin varsinaiset kaivaustyöt, joita pääsimme itsekin vierailumme aikana katsomaan. Asemaa varten kaivetaan parkkihallin tasalla ensin 60 noin kolme metriä halkaisijaltaan olevaa 20 metriä syvää kuilua, jonka jälkeen maa poistetaan kuilujen ympäriltä ja asema saa muotonsa. Koko aseman on määrä olla valmis vuonna 2019.

Juna-aseman rakentaminen on erityisen haastavaa, sillä se rakennetaan ostoskeskuksen alla sijaitsevan kolmikerroksisen, maanalaisen parkkihallin alle. Työmaan toiminnot eivät saa häiritä ostoskeskuksen toimintaa päivisin, eivätkä ostoskeskuksen yhteydessä olevan hotellin asiakkaita öisin. Suurimpina haasteina työmaalla ovatkin olleet äänieristys, maansiirron organisointi sekä vanhojen piirrosten paikkansapitävyys alueella.

Asemaa varten kaivetaan maata 520 000 kuutiota. Maa-aines kuljetetaan työmaalla pienillä kaivureilla hissiin, jonka avulla maa-aines nostetaan liukuhihnalle. Liukuhihna vie maa- ja kiviaineksen rekkalavoille, joilla se kuljetetaan työmaalta pois. Tilanpuutteen vuoksi alueelle mahtuu vain yksi rekka kerrallaan, mikä vaikeuttaa operaation aikatauluttamista. Verrattuna Brysselissä aikaisemmin vierailemaamme metrovarikkoon tällä työmaalla maaperä oli pääosin tiivistä savea ja kovaa kalkkikiveä.

Olimme vaikuttuneita siitä, miten ammattimaisesti työmaa pyöri olosuhteisiin nähden. Tilanpuute sekä logistiset ongelmat olivat tasolla, jota emme olleet Suomessa nähneet. Kuitenkin työmaa oli siisti ja toimiva sekä projekti oli lähes aikataulussa. Projektin myöhästymisen välttämiseksi asemaa aletaan kuitenkin nyt työstämään myös yövuoroissa.

CNIT – La Defensen sekä lounaan jälkeen suuntasimme Place de Finlandelle Suomen Suurlähetystöön, jossa meidät otti vastaan suurlähetystön lähetystöneuvos Anna Esko. Suurlähetystössä saimme kuulla Suomi-kuvan luomisesta ulkomailla sekä Suomen eri ulkomaanjärjestöjen yhteistoiminnasta. Kiinnostavaa oli myös kuulla lähetystön toiminnasta suomalaisten yritysten toiminnan edistämisessä ulkomailla. Puhuimme lisäksi Pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä ja siitä, miten Suomen kokoista maata auttaa ryhmittyminen samankaltaisten valtioiden kanssa.

Viimeisen kokonaisen ulkoexcupäivämme kruunasi vierailu Eiffel-tornin huipulle auringon laskiessa.

(Teksti: Atte ja Henri)