Vuosijuhlaviikon Excursio

Hellurei, on vuosijuhlaviikon excursion aika!!!

 

Rakennusinsinöörikilta järjestää yhteistyössä Destian kanssa järjestää tulevan vuosijuhlalviikon excursion, jossa päivän aikana pääsee tutustumaan Destian toimintaan ja Kalasataman projektiin sekä maistelemaan hieman viinejä!

 

Liikkeelle lähdetään 5.4. Klo 12.30 Otaniemestä suuntana Destian Kalasataman työmaa, jossa Destia on mukana allianssimallilla toteutettavassa Kalasatamasta Pasilaan-hankkeessa. Hankkeessa rakennetaan noin 4,5 km uutta raitiotietä sekä siihen kytkeytyviä katualueita ja kunnallistekniikkaa. 

 

Tämän jälkeen bussimme nokkaa suunta kohti Ciderbergin viinitilaa, jossa meitä odottaa opastettu kierros viinitilalla ja pääsemme myös maistelemaan tuotoksia. Bussissa matkustaminen on kuitenkin tylsyyden puolesta hieman riskaabelia puhaa, joten olemme ryhtyneet toimikunnan kanssa varotoimenpiteisiin. Näitä ovat mm. virvoikejuomamyynti sekä ikioman laulukirjamme, Hermannin, läpilaulanta!

 

Päivän kruunavat vielä illalla järjestettävät jatkot. Olemme takaisin Otaniemessä noin klo 18.30.

 

Tapahtuman aikataulu ja hinta tarkentuvat vielä lähempänä tapahtumaa. Mukaan mahtuu 45 nopeinta osallistujaa, eli kannattaa olla siis äääääärimmäisen nopea!

 

Mitä: Vuosijuhlaviikon superexcu feat. Destia
Missä: Otaniemi, Kalasatama, Lohja
Milloin: 5.4. Klo 12.30->
Hinta: noin 5e
Pukukoodi: Smart casual
Miksi: Excursio, Viinimaistelu ja Hermannin läpilaulanta! 

 

Ilmoittautuminen on sulkeutunut.